Lämmin Viima

Viima vannoo vahvasti progressiivisen rockin nimiin. Jo lähes kymmenen vuotta
vaikuttanut turkulainen bändi julkaisi maaliskuussa levyn Ajatuksia maailman laidalta.
Omien vaatimattomien sanojensa mukaan siksi, ettei kova työ valuisi hukkaan.

Alkuaikoina, kun bändillä ei ollut vielä riittävästi omaa materiaalia, settiä täydennettiin
Jethro Tullin covereilla.

- Levytimme tuolloin yhden kappaleen progressiivisen musiikin yhdistyksen Colossuksen ja
italialaisen Mellow Recordsin julkaisemalle Suomi-progen tribuuttilevylle Tuonen Tytär, ja
sattuman kautta levyn kanteen oli painettu nimeksemme Lost Spectacles. Nimi jäi moneksi vuodeksi,
kitaristi Mikko Uusi-Oukari muistelee.

Lost Spectacles -nimi juontaa juurensa Tullin Passion Play-levyn mainiosta The Hare Who Los His
Spectacles -biisistä.

Enää Jethro Tull ei kulje bändin mukana.

- Omaa materiaalia on kasassa riittävästi. Milloinkaan ei voi sulkea pois sitä mahdollisuutta,
että treenasimme jonkin Tullin biisin encoreksi, rumpali Mikko Väärälä vihjaa.

Viima-nimen bändi otti käyttöön ennen levyn julkaisua.

Vaikeita vaiheita

Bändin tarina alkaa vuodesta 1997, jolloin Uusi-Oukari muutti Helsingistä Turkuun. Hän aloitti
soittamisen silloisen työkaverinsa Aki Laakson kanssa.

- Bändillä on ollut oikeastaan neljä eri vaihetta. Koko homma oli jo lopahtaa vuoden 2002
syksyllä. Kokoonpanossa oli tuolloin todellisia motivaatio-ongelmia. Levyn materiaalista oli jo
puolet valmiina, mutta uutta ei pystytty tuottamaan riittävän nopeasti, Uusi-Oukari kertoo.

Kokoonpano on muuttunut vielä levyn julkaisunkin jälkeen. Naissolisti Päivi Kylmäsen tilalla on
nyt Hannu Hiltula. Väärälä ja basisti Aapo Honkanen ovat vaikuttaneet kokoonpanossa vasta vajaan
vuoden.

- Jokainen uusi jäsen on tietysti tuonut jotakin uutta mukanaan ja vastaavasti lähteneet ovat
vieneet mukanaan jotakin. Levyn materiaali kyllä soitetaan kokonaisuudessaan, vaikka pieniä
muutoksia on tehty. Nyt osa levyn syntetisaattoriosuuksista soitetaan aidolla huilulla ja
saksofonilla, ja kappaleiden sävellajeja on laskettu, summaa kosketinsoittaja Kimmo Lähteenmäki,
joka on Uusi-Oukarin lisäksi ainoa alkuperäisjäsen.

Proge voisi olla valtavirtaa

Maaliskuussa julkaistu omakustanteinen Ajatuksia maailman laidalta on puhdasta progea, kaikki
kuusi pitkää raitaa. Viima uskoo, että 70-luvun musiikki ei kuulu ainoastaan 70-luvulle. Se
toimii aivan loistavasti myös tänä päivänä, vaikkei hallitsekaan soittolistoja. Proge kestää
aikaa. Bändi toivoo, että samoin käy heidän levylleen.

- Levylle on otettu tiettyjä progelle tyypillisiä sovituksellisia ratkaisuja. Nimen omaan
70-luvulla tehtiin mielenkiintoisia sovitusratkaisuja ja kiehtovia kauniita melodiakulkuja.
Niillä haettiin selvästi koskettavaa ilmaisua, erilaista kuin mitä yleensä kuulee, Lähteenmäki
pohtii.

- Nykyään kaikki biisit ovat ennemmin soittoääniä, Väärälä huomauttaa.

Orkesteri uskoo, että proge voisi aivan hyvin olla valtavirtaa nykyäänkin. Keskivertokuuntelija
ei sitä valitettavasti vain kuule, eivätkä edes tiedä, mitä menettävät.

- Progea ei voi oikein laittaa radiosoittoon. Kuusi minuuttia on pitkä aika odottaa, että eikö
täältä parempaa tule, Uusi-Oukari heittää ja lisää, ettei proge ole niin vaikeaa kuin väitetään,
tosin se vaatii kyllä kuuntelemaan, monesti useita kertoja.

Genren marginaalisuudesta kertoo se, että Turun kokoisessa kaupungissa ei saada edes Klubia
täyteen, vaikka lavalle nousisi lajin tunnettuja kotimaisia nimiä. Viima on iloinen, että hyvät
soundit on jälleen löydetty.

- Listoilla on Liekin ja Absoluuttisen nollapisteen kaltaisia bändejä, jotka ovat selvästi
kallellaan progeen, Honkanen toteaa.

Ajatuksia maailman laidalta -levyn on luonnehdittu olevan hieman folk-sävytteinen. Kokonaisuudesta
ei jää kylmä olo, vaikka levyllä kuuluu tuulen viima.

MARI JOKINEN

---

Turusta käsin on jo jonkin aikaa puhallellut lämmin viima yli kauniin maamme. Nyt kun tämä
hieno ilmiö on tallennettu cd-formaattiin ja on siten paremmin tutustuttavissa koko Suomen
progeyleisölle, on aika ottaa yhtyeen perustaja Mikko Uusi-Oukari jututettavaksi ja selvittää
minkälaisesta ”sääilmiöstä” tässä Viima-yhtyeessä oikein on kyse.

Petri Vainio-Ketola: Milloin tartuit kitaraan ensimmäisen kerran?

Mikko Uusi-Oukari: Olen syntynyt -57 Helsingissä ja kuulin esim. Pressaa ensimmäisen kerran
livenä jo 60-luvun puolella, Wiguja ja Haikaraa 70-luvun alussa. Voi tietenkin kysyä, minkä
verran ymmärsin kuulemaani. Ainakin se niin sanotusti kolahti!

Itse aloin soittaa kitaraa 70-luvun alussa. Ensimmäinen laajempi projekti oli Jukka Kinasen
kanssa kesän -73 aikana kelanauhurilla tehty kokonaisuus, jolla on musiikkia yli kaksi tuntia.
Nauha on edelleen tallella, mutta korvat eivät kestä kriittisempää kuuntelua. Kinanen vastaa
nauhan progressiivisimmista tekeleistä. Itse suuntauduin musiikkiin, jossa on selkeä rakenne
ja jota osasin jotenkin soittaa, kuten blues, rock’n’roll ja melodinen rock. Progea oli kuunneltu
jo vuosikaudet, mutta sen soittamisesta ei ollut käsitystä, eikä tietysti tarvittavaa tekniikkaa.
Näitä nauhoja saatiin 70-luvulla aikaan neljä.

Soitin samanaikaisesti erilaisissa koulubändeissä, jotka tekivät yleensä nollasta kahteen keikkaa.
Vuonna -76 tutustuin Scapa Flow:n soittajiin ja olin varmaankin heidän suurin faninsa. Punk alkoi
tehdä tuloaan. Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, moni vuosien soittokokemuksen omaava kaveri
siirtyi punkin soittoon. Nuoremmat taas aloittivat punkilla, mikä oli heidän kannaltaan varsin
palkitsevaa, koska kohtuulliseen tulokseen pääsi nopeammin kuin vaativampia tyylejä soittaen.

Tuon aikakauden paras ja viimeinen progebändi Scapa Flow julkaisi ensimmäisen levynsä -80 ja
hajosi nopeasti tämän jälkeen. Minulle se merkitsi silloin progen lopullista kuolemaa. Menin
80-luvun alussa Ogeliin (Oulunkylän Pop/jazz-opisto). Vuosikymmen meni soittaen jazz- ja
lattaristandardeja ja fuusiota.

PVK: Kertoisitko jotain Viiman historiasta? Kuinka kaikki sai alkunsa ja miten nykyinen
kokoonpano muodostui?

MUO: Muutin Turkuun 1997 ja aloin etsiä soittajia bändiin. Proge oli tehnyt toista tulemistaan
jo usean vuoden, joten sen suuntaista musaa voisi taas itsekin soittaa. Ensin löytyi työpaikaltani
kitaristi Aki Laakso, jonka kanssa soiteltiin ja kehiteltiin kappaleita puolisen vuotta. Sitten
ruvettiin hakemaan muita soittajia. Näin syntyi alkuperäinen Lost Spectacles, jossa soittivat Akin
ja minun lisäkseni laulaja Päivi Kylmänen, Kimmo Lähteenmäki rummuissa sekä basisti Jouni Salmijärvi.

Akin erottua minusta tuli ainoa kitaristi ja Kimmo siirtyi pääinstrumenttiinsa kosketinsoittimiin.
Rumpuihin tuli Jouni Pusa. Myöhemmin Jarmo Kataja korvasi Jouni Salmijärven basson varressa.
Bändin toiminta lopahti syksyllä 2002. Halusimme saada bändin aikaansaannokset talteen, joten
aloimme äänittää ”Ajatuksia maailman laidalta” levyä. Se on pääasiassa Kimmon ja minun työstämä,
Päivin osuus kaikkien biisien laulajana on myös merkittävä.

Levyn teon ohella heräsi myös halu soittaa koko bändin voimalla. Kappaleetkin kehittyivät
studiossa aika tavalla ja oli mukava päästä kokeilemaan niitä bändin kanssa. Päivi muutti
Ruotsiin vuosituhannen alussa ja hän ei täten voinut olla mukana viikottain treenaavassa
yhtyeessä. Uusiksi jäseniksi löysimme vuoden 2005 aikana basisti Aapo Honkasen, laulaja-
puhallinsoittaja Hannu Hiltulan ja rumpali Mikko Väärälän.

PVK: Miten nykykokoonpanon (uudet biisit) ja live-soundi poikkeaa levyttäneestä versiosta?
Ts. mihin suuntaan Viima puhaltaa?

MUO: Soitamme livenä kaikkia levyn kappaleita. Kaikkea ei pystytä livenä soittamaan, sen verran
on levyllä käytetty päällekkäisäänityksiä. En itse ole keikoilla soittanut ollenkaan akustista
kitaraa, jota levyllä on paljon. Tulevaisuudessa sitäkin kuullaan. Suurin muutos on tietysti
laulajan vaihtuminen. Päivin herkkä ja Hannun rankempi tulkinta eroavat aika lailla toisistaan.
Hannu soittaa puhaltimia nyt kaikissa biiseissä. Sopraanosaksofonia käytetään paljon. Levyllähän
sitä ei ole ollenkaan.

Olemme treenanneet muutaman uuden kappaleen. Ne ovat mutkikkaampia ja instrumentaaliosuudet ovat
korostuneempia kuin levyn materiaalissa. Englantilaiset 70-luvun vaikutteet eivät ole niin
voimakkaasti kuultavissa kuin levyn biiseissä. Viima puhaltaa Suomeen. Toisaalta levyä on mennyt
aika mukavasti kaupaksi myös ulkomaille.

PVK: Levyllä sävellysvastuu on jaettu sinun ja Kimmon (Lähteenmäki) kesken. Ovatko uudet
jäsenet tuoneet tähän muutosta?

MUO: Kyllä. Nyt biisejä ovat tehneet myös Hannu ja rumpali Mikko Väärälä. Melkein koko bändi siis
säveltää.

PVK: Levyn kappaleet ovat syntyneet melko pitkän ajanjakson aikana. Onko olemassa tyypillistä
Viima-biisin syntyprosessia?

MUO: Ei. Kimmon kappaleet ovat syntyneet kaikki pitkän prosessin tuloksena. Minun kappaleistani
"Leijonan syksyn" teko vaati pitkän ajan. "Ilmalaiva Italia" ja "Luuttomat" syntyivät nopeammin,
mutta ne ovat rakenteellisesti yksinkertaisempia ja sisältävät vähemmän osia. Uudet jäsenet ovat
nopeita biisintekijöitä. Biisit tehdään melko valmiiksi kotona ennen kuin ne tuodaan bändille.
Mieluiten paperilla ja demona.

Yleensä kappale rakentuu keskeisimmän lauluosan ympärille. Siihen yhdistetään muita laulu-
ja/tai instrumentaaliosuuksia, joko varastossa olevia tai sitten pitää tehdä uusia. Osasta
toiseen siirtyminen pitää saada sujumaan luontevasti. Kun kappaleen rakenne on selvä niin
sovitusta kypsytellään yleensä vielä pitkään. Levyn kappaleiden sovitukset ovat syntyneet suurelta
osin vasta studiotyöskentelyn yhteydessä. Tyypillistä syntyprosessia ei voi katsoa olevan.
Jokainen kappale on yksilö jolla on oma kehitysprosessinsa.

PVK: Kappaleissa on suomenkieliset sanoitukset. Pyrittekö näin tarkoituksellisesti korostamaan
yhtyeen "suomalaisuutta"?

MUO: Ehdottomasti. Musiikkikin on menossa suomalaisempaan suuntaan.

PVK: Levyä on arvosteltu ulkomaisilla sivustoilla asti, ja se on lähes poikkeuksetta saanut
positiivisia ja ylistäviä kommentteja osakseen. Antaa varmasti voimia jatkaa ja uutta potkua
tekemiseen?

MUO: Totta kai. Kyllä positiivinen palaute lisää uskoa oman musiikin tekemiseen. Levystä tai
keikasta innostuneiden kuulijoiden kommentit on suurin palkinto, mitä tästä hommasta voi saada.
Negatiivistakin kritiikkiä on tullut jonkin verran. Ihan paikallaan sekin ja koetamme korjata
heikkouksiamme.

PVK: Viittasit alussa omiin musiikinopintoihisi. Miten on muiden jäsenten kohdalla? Soittotaitoa
teillä kyllä tuntuu riittävän.

MUO: Minulla on siis nuo muutamat Ogelin vuodet takanani. Hannu Hiltula ja Mikko Väärälä ovat
päätoimisia musiikin ammattilaisia. Kimmo ja Aapo taas ovat itseoppineita.

PVK: Miten kuvailisit musiikkianne sellaiselle, joka ei ole koskaan kuullut Viimaa? Mitä haluaisit
hänen kuulevan?

MUO: Suomalaista sinfonista folk-progea. Levyarvosteluissa musiikkiamme on koskettimien ja
kitaroinnin osalta verrattu Genesikseen ja Cameliin. Päivin laulusta taas on mieleen tullut
Renaissancen Annie Haslam. Toivoisin Viiman musiikin tuovan kuulijalle voimakkaita, mieleen
jääviä melodioita ja mielenkiintoisia rytmejä.

PVK: Entä mitä tapahtuu jatkossa? Miltä näyttää Viiman tulevaisuus?

MUO: Viimalla on varsin aktiivinen vaihe meneillään. Keikkoja on mukavasti ja uusia biisejä
syntyy. Kunhan niitä on treenattu riittävä määrä niin aloitetaan uuden levyn teko. Tulevaisuus
näyttää siis valoisalta. Tekemistä riittää. Kuuntelijoita tämän tyyliselle musiikille toivoisi
tietysti löytyvän enemmän. Progen harrastus kun on Suomessa aika pienten piirien puuhastelua.

Toivotaan että Mikon povaama valoisa tulevaisuus tuottaa meille jatkossakin lisää mainiota
Viima-musiikkia. Mikäli olet toistaiseksi välttynyt Viimalta, vieraile yhtyeen kotisivuilla
osoitteessa www.viima.org ja tutustu!

PETRI VAINIO-KETOLA

---

---

Interview

Highlands Magazine : D'où êtes-vousoriginaires ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Je suis natif d'Helsinki, en Finlande. Les autres membres proviennent de
différentesrégions Finlandaises : le chanteur Hannu vient du nord, le bassiste Aapo des régions
centrales. Le claviériste Kimmo provient de la côte ouest tandis que Pori et le batteur Mikko a
vécu la plus grande partie de sa vie à Turku.

Highlands Magazine : Quelle est votre formation musicale ?

MIKKO UUSI-OUKARI : J'ai commencé à jouer de la guitare à 14-15 ans. J'ai appris à partir de
disques, de livres, de partitions, d'autres guitaristes et en observant les groupes jouer sur
scène. Après 7 ans en autodidacte, je suis entré dans un conservatoire pop-jazz pour y obtenir
un genre d'éducation musicale formelle. 2 d'entre nous (Hannu et Mikko) sont musiciens
professionnels, tandis que les 3 autres doivent avoir également leur propre activité
professionnelle pour vivre.

Highlands Magazine : Quelles sont vos influences principales et vos groupes et musiciens favoris ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Les 1ers groupes que j'ai écouté sont The Beatles, Cream, Jimi Hendrix Experience,
Led Zeppelin et Jethro Tull. Tous les groupes anglais principaux des 60’s. Quelques bons groupes
émergeaient à cette époque en Finlande : Tasavallan Presidentti et Wigwam. Dans les 70’s mes
préférés étaient Jethro Tull, Frank Zappa, le dernier Jimi Hendrix, King Crimson, Yes, Camel et
Gentle Giant. Mes musiciens préférés étaient Ian Anderson, Frank Zappa et Jimi Hendrix. Parmi
les musiciens finlandais, le bassiste de Wigwam, Pekka Pohjola et Jukka Tolonen de Tasavallan
Presidentti ont été les plus importants. Tolonen et Pohjola (ce dernier est mort récemment) ont
réalisé une carrière solo sur plus de 30 ans avec des dizaines d'albums solo. J'ai commencé par
ce qui était le plus facile : le blues. J'ai copié beaucoup Eric Clapton, Peter Green et Mick
Taylor à l'époque des Mayall’s Bluesbreakers. Puis j'ai suivi Jimi Hendrix, Frank Zappa et Jukka
Tolonen. Concernant les nouveaux groupes progressifs mes préférés sont Uzva (Finlande), Anekdoten
(Suède), After Crying (Hongrie), Wobbler (Norvège), Riverside (Pologne), Magenta, l'ancien
Porcupine Tree (UK) et Phideaux (US).

Highlands Magazine : Quelques mots au sujet de THE LOST SPECTACLES, votre groupe précédent ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Quand j'ai déménagé pour Turku, j'ai formé Lost Spectacles avec un autre
guitariste, Aki Laakso, début 1998. Outre la guitare, je jouais de la flûte et des claviers.
Nous avons répété durant plus de six mois avant de recruter les autres membres : Kimmo
Lähteenmäki (batterie, claviers), Päivi Kylmälä (vocaux) et Jouni Salmijärvi (basse). Tous
ont été recrutés à la suite d'annonces parues dans divers magazines musicaux. Au début nous
avons répété un set de chansons de Jethro Tull. Durant cette période le développement de notre
propre musique était assez lent. A l'automne 1999 Aki est parti aux USA et cela eut un certain
impact sur le groupe. Nous avons engagé un nouveau batteur, Jouni Pusa. Kimmo s'est concentré sur
les claviers et je me suis mis à jouer seulement de la guitare. A ce moment, le groupe a
réellement trouvé sa direction : un folk-prog symphonique chanté en Finlandais. Un autre
changement survint bientôt, Jouni Salmijärvi partit pour le Brésil, et Jarmo Kataja devint notre
nouveau bassiste. Nous avons donné quelques concerts et tout semblait aller bien. Mais cela ne
dura pas longtemps. Notre chanteuse Päivi déménagea à Stockholm. Elle continua à venir pour les
répétitions, mais l'activité du groupe commença à décliner. Nous stoppâmes finalement les
répétitions. A ce moment, nous avions en réserve quelques excellentes chansons. Kimmo et moi
avons pensé que ce serait mieux de les enregistrer. Si cela devait être la fin, nous aurions
au moins enregistré ce disque.

Highlands Magazine : Votre 1er album : AJATUKSIA MAAILMAN LAIDALTA a été publié en 2006 en auto
production. Vous en remémorez-vous les sessions ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Il a été enregistré aux Valtone Studios, de Turku. Nous avions en réalité
enregistré 3 titres en 2003 puis 3 autres fin 2004 et début 2005. En même temps, nous avons
amélioré les 3 premiers. Jarmo jouait de la basse sur la moitié des chansons et Jankke Kuismin
sur l'autre moitié. Päivi chantait ses parties lorsqu'elle était de passage à Turku. Kimmo jouait
toutes les parties de claviers et de batterie sur le disque. Le nom VIIMA a été adopté durant le
processus d'enregistrement. Timo Haanpää a enregistré la plupart de l'album et l'a mixé. Jonne
Valtonen (l'autre ingénieur du son) a eu également un grand impact sur le disque. Timo est aussi
guitariste et au début était assez critique sur mes sons de guitare. Il préférait sa Peavey, mais
nous n'y avons pas trouvé les bonnes sonorités. En fin de compte, toutes les guitares électriques
ont été jouées en utilisant Mesa Boogie, à l'exception des doubles parties rythmiques en support
des soli de “Ilmalaiva Italia” où j'ai utilisé un Marshall.. Le disque a été réalisé dans une
excellente atmosphère. La conception et les idées proviennent majoritairement de Kimmo et de moi,
bien que Timo (et Jonne) nous aient aidés à leur accomplissement. Beaucoup de trouvailles sont
l'oeuvre de Timo qui peut être considéré comme co-producteur du disque. Je me souviens d'avoir
enregistré tous les soli durant ces sessions : guitare, claviers, flûte et sax. Les autres
souvenirs sont les parties vocales de Päivi sur chaque chanson. Le disque est finalement meilleur
que nous ne le pensions. Il était naturel d'avoir un groupe pour jouer cette musique. Ce fut de
cette manière que fut initiée l'actuelle formation.

Highlands Magazine : Que vouliez-vous exprimer avec cet enregistrement ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Si nous pouvions l'exprimer avec des mots, nous n'aurions pas eu à le réaliser
sur disque ! Nous avons enregistré six chansons que nous avons portées en nous tout au long des
années. Je sentais qu'il y avait beaucoup de potentiel dans ces chansons. Et nous pensions qu'il y
aurait peut-être des gens qui les apprécieraient.

Highlands Magazine : Comment la formation actuelle a-t-elle vu le jour ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Nous avons changé le nom de Lost Spectacles en VIIMA, car nous avions déjà utilisé
la langue finlandaise dans nos chansons depuis plusieurs années. Nous avons réalisé ce changement
avant de publier AJATUKSIA MAAILMAN LAIDALTA en 2006. Après les sessions d'enregistrement, il ne
restait pratiquement plus que le claviériste Kimmo Lähteenmäki et moimême pour poursuivre l'aventure.
Un groupe complet fut de nouveau monté en y ajoutant de nouveaux musiciens un par un. Tout d'abord,
un de mes amis (Aapo Honkanen) à la basse, puis le chanteurflûtiste- saxophoniste Hannu Hiltula grâce
à une annonce. Le batteur Mikko Väärälä était un ami d'Hannu.

Highlands Magazine : Qui était à la base du groupe ?

MIKKO UUSI-OUKARI : J'ai eu l'idée de former un groupe de folk-progressif. Ce groupe existe toujours,
en dépit de plusieurs changements de personnel. Je pense que les membres de VIIMA partagent la même
idée du groupe. Il y a 4 membres écrivant de la musique, et je pense que nos styles se mélangent
harmonieusement.

Highlands Magazine : Quelle est la signification de votre nom ?

MIKKO UUSI-OUKARI : VIIMA est un vent glacial très puissant durant l'hiver. L'armée finnoise a donné
ce nom à un bateau volé à l'armée soviétique durant la seconde guerre mondiale. Il s'agissait du Viima
1 avant qu'ils ne baptisent 2 autres bateaux Viima 2 et Viima 3. l'armée finnoise avait également de
petits avions utilisés pour l'éducation avant et après la guerre. Le 1er modèle était Viima I et le
second Viima II. Viima est aussi un nom court et facile à retenir pour les étrangers !

Highlands Magazine : Vous avez publié votre second disque KAHDEN KUUN SIRPIT en 2009. Qu'est-ce qui a
changé, entre les deux albums ?

MIKKO UUSI-OUKARI : le changement majeur provient du chanteur. Le saxophone soprano et davantage de
parties de flûte sont une autre différence. Nous utilisons sur le second album un Mellotron original,
alors que nous utilisions des samplers sur le précédent. Le mixage est bien plus ambitieux et cela s
entend. Le jeu de batterie de Mikko Väärälä est plus adapté que celui de Kimmo. Les 3 premiers titres
sont davantage instrumentaux que les chansons du 1er album. Le chant ne joue plus un rôle central.
Les compos du 1er disque étaient de Kimmo et moi. Dans le nouvel album, 2 morceaux sont de Hannu, un
de moi et un du batteur Mikko Väärälä. Les compositions sont plus longues et plus matures.

Highlands Magazine : Avezvous l'opportunité de vous produire en public en Finlande ou à l'étranger
pour promouvoir votre musique ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Nous avons joué principalement dans la région de Turku et Helsinki. L'opportunité
de jouer en public dépend de notre capacité à organiser des concerts. Nous n'avons pas encore joué à
l'étranger mais nous sommes ouverts.

Highlands Magazine : Quels sont vos projets ?

MIKKO UUSI-OUKARI : Nous répétons actuellement en vue de plusieurs concerts au printemps et à l'été 2010.
Nous allons démarrer l'enregistrement de notre nouvel album à l'automne 2010.

DIDIER GONZALEZ

---

Interview

(Progressive Newsletter Nr.66 09/09)

excerpts from an interview with Mikko Uusi-Oukari (Guitar)

First can you tell something about the story of the band, how everything started and what were the most importants events in the bands' history so far?

We did the groundwork with my workmate, guitarist Aki Laakso in 1998. We rehearsed together for half a year and then started looking for other prog-oriented musicians in Turku area. At the time we used the name "Lost Spectacles" that was changed before the release of the first album. The most important events have been release of our first recording - track "Tuulee niin" in "Tuonen Tytär"- "Tribute of Finnish Progressive" double CD in Mellow Records; release of the first album "Ajatuksia maailman laidalta" in 2006; formation of the current line-up in 2006; and release of the second album "Kahden kuun sirpit" in 2009.

Is there a meaning for the word “Viima” and why did you choose this name?

Viima is Finnish and means strong, cold wind. We still had the old name "Lost Spectacles" at the time of recording our first album, with lyrics of all tracks in Finnish. So a Finnish name was more appropriate. Two tracks in the first album, "Leijonan syksy" and "Ilmalaiva Italia" reflect cold, windy atmospheres and the word "viima" is actually used in "Leijonan syksy" lyrics. We had a whole-night brainstorming about the name change and came with "Viima" as something reflecting the first album.

Why and when did you decide to sing in your mother language?

That was at the time of recording the first album. We recorded the tracks in Finnish and English. The versions with Finnish words were finished and used for the album. The idea was to follow the tradition of 70's Finnish prog. Bands like Haikara, Tabula Rasa, Fantasia, Nova, Nimbus and Scapa Flow used Finnish language. The most famous Finnish prog bands Wigwam and Tasavallan Presidentti sing in English, but both of them have English singers. I think we can express ourselves better in Finnish. And the world is full of bands singing in English.

Between your two albums you had several line-up changes. What were the reasons for that and how difficult was it to find new musicians?

Our singer Päivi Kylmänen moved to Sweden. The first album was finished with her. At the time of making the record there were actually two members left in addition to Päivi: keyboard player Kimmo Lähteenmäki and me. After finishing the album we wanted to have a band with regular rehearsing and making gigs. That would have been impossible with one member living in Sweden. It took some time to find the new players: the bassist Aapo Honkanen was an old work mate of mine, new singer Hannu Hiltula was found with a net-ad and he brought the drummer Mikko Väärälä. The line-up has been the same for 3 and a half years.

In which way did these changes influence your musical style?

The most obvious change was of course the change from Päivi's sensitive, high and folky expression to Hannu's lower and stronger singing. Hannu sings all the material from the first album live and it works fine. Kimmo (the keybord player) played drums in the first album. His playing is more heavy with less nuances than the style of the current drummer Mikko Väärälä. In addition to playing, both Hannu Hiltula and Mikko Väärälä compose music. Hannu composes dark symph/folk prog, while Mikko's symphonic style is more spacious and cheerful with even some pop elements.

Can you tell a little bit more about the lyrics of your songs?

Well, for the most clear example, "Ilmalaiva Italia” from the first album tells the true story of Airship Italy that happened in the beginning of the last century. Hannu Hiltula's songs in the new album, "Autio pelto" and "Unohtunut" are Finnish poetry from the early 20th century. The title track ”Kahden Kuun Sirpit” (”Two Crescents”), combines the history of the city of Turku with story of the character’s life in the city and in the archipelago. The title refers to the way the story handles and modifies the truth. Part of the text is based on reality and the rest reflects it in it’s own way. On the other hand the name also refers to a perfect moment by the warm and calm sea when the moon is shining and is reflected from the glassy sea.

How important is for you to use vintage instruments like analog Synthesizers, Mellotron instead of digital components?

They are very essential part of our sound. It would be very difficult to substitute them with digital instruments.

How difficult is it for you to get gigs and play live?

It is not easy to get listeners for this kind of live music. We usually play with one or two bands to have larger audience. Organizing that kind of concerts needs a lot of work.

Kristian Selm © Progressive Newsletter 2009

---